KUINKA VOIN PARANTAA TIETOTURVAANI

keskiviikko 16. joulukuuta 2020

Tietoturva kiinnostaa entistä enemmän jokaista tietojärjestelmän käyttäjää, etenkin silloin, kun kyseessä on salassa pidettävä tai arkaluontoinen materiaali.

Juuri paljastuneet Yhdysvaltain valtionhallintoon kohdistuneet kyberhyökkäykset ja Googlen palvelujen kompuroinnit eivät ainakaan vähennä huolta omasta tietoturvasta. Myös Suomessa ja Ruotsissa esiintyneet tietovuodot ovat tuoreessa muistissa.

Otan tässä kirjoituksessa esiin joitakin perusasioita, jotka kannattaa laittaa kuntoon. Monta asiaa voit tehdä itse tai IT-tuen kanssa. Myös CSI-ohjelmistot tarjoavat joitakin ominaisuuksia, joiden avulla voit parantaa tietoturvaa entisestään.

COVID-19 PAKOTTAA DIGILOIKKAAN

torstai 30. huhtikuuta 2020

Tänä keväänä koronavirus on kurittanut meitä kaikkia. CSI on keskimääräistä onnekkaammassa asemassa: asiakaskuntamme tarvitsee ohjelmiston toimeksiantojensa hoitamiseen ja laskuttamiseen myös kriisitilanteessa.

Pandemian aiheuttama radikaali muutos toimisto-oloista etätyöhön on käynnistänyt asianajomaailmassa kehityksen, jota Legal Tech -seminaareissa on puskettu läpi jo vuosia.

CSI-OHJELMISTOJEN KÄYTTÖLIITTYMÄ UUDISTUU

torstai 28. marraskuuta 2019

CSI-ohjelmistojen ensimmäisestä versiosta on jo 11 vuotta. Siitä lähtien toiminnallisuutta on kehitetty kotimaisten ja ulkomaisten asiakkaiden toiveiden ja viranomaismääräysten mukaisesti. Vuotuiset versiopäivitykset ovat tuoneet ohjelmistoon mm. koelaskun kierrätyksen, verkkolaskutuksen, toimeksiannon vaiheistuksen, alitoimeksiannot, dashboardit, postituslistat sekä asiakkaan tunnistamisen hallinnan. Lista on pitkä. Huomattavasti vähemmän muutosta on tapahtunut ohjelmiston käyttöliittymässä, vaikka asiakkaiden odotukset ovat kasvaneet myös käytettävyyden osalta.

VQ FORUM 2019 - PERINTEISESTÄ MALLISTA DIGITAALISEEN

perjantai 22. marraskuuta 2019

Lokakuun puolivälissä CSI osallistui Tukholmassa VQ Forumiin jo viidennen kerran. Tapahtuma järjestettiin nyt viimeistä kertaa, mutta kymmenen vuoden aikana se on muodostunut tärkeäksi Legal Tech -tapahtumaksi, johon on ollut ilo osallistua. Tämänvuotinen pääteema oli ”Laki 2.0”, ja puhujia mietityttivät muun muassa toimialan digitaalinen muutos, digitalisointiprosessin tämänhetkinen tila sekä juridisten palvelujen tulevaisuus.


TOIMINNALLISUUSKISAA VAI TOIMIALAOSAAMISTA?

perjantai 11. lokakuuta 2019

Toiminnallisuuskisa on raakaa. Pitää olla ylivertaiset featuret - tai ainakin paremmat kuin kilpailijoilla.

Meidät on opetettu siihen. Autoja myydään parhailla teholuvuilla ja lisäominaisuuksilla tai edistyksellisellä ympäristöystävällisyydellä. Tietokoneen valinta kohdistuu suorituskykyisimpään koneeseen, kuumimpaan uutuuteen tai parhaaseen hinta/laatu-suhteeseen. Myös ohjelmistot laitetaan rinnakkain toiminnallisuuksien perusteella, vaikka valtaosa niistä jäisikin käyttämättä.


1 – 5 / 18