Kirjoitukset kategoriassa Trendit

VQ FORUM 2019 - PERINTEISESTÄ MALLISTA DIGITAALISEEN

perjantai 22. marraskuuta 2019

Lokakuun puolivälissä CSI osallistui Tukholmassa VQ Forumiin jo viidennen kerran. Tapahtuma järjestettiin nyt viimeistä kertaa, mutta kymmenen vuoden aikana se on muodostunut tärkeäksi Legal Tech -tapahtumaksi, johon on ollut ilo osallistua. Tämänvuotinen pääteema oli ”Laki 2.0”, ja puhujia mietityttivät muun muassa toimialan digitaalinen muutos, digitalisointiprosessin tämänhetkinen tila sekä juridisten palvelujen tulevaisuus.


PROJEKTINHALLINTAA ASIANAJOTOIMISTOIHIN LEGAL SCRUMILLA?

torstai 30. elokuuta 2018

Yksi viimekeväisen asianajotoimialan innovaatiotapahtuman Lexpon pääteemoista, ”Legal Project Management”, oli erityisen osuva. Asianajotoimistot näkevät paljon vaivaa antaakseen asiakkaan toimeksiannolle mahdollisimman oikean hinta-arvion. Pienemmälle fokukselle jää sen varmistaminen, että annetussa arviossa pysytään. Loppulaskuun vaikuttavat oleellisesti toimeksiannosta päävastuussa olevan juristin projektinhallintataidot. Pahimmassa tapauksessa sovitun hintakaton ylitys havaitaan vasta laskutusvaiheessa.


LEXPO’18 – ODOTUKSIA MANNER-EUROOPAN MERKITTÄVIMPÄÄN LAKIALAN INNOVAATIOTAPAHTUMAAN

torstai 12. huhtikuuta 2018

Asianajotoimialan innovaatiotapahtuma keskittyy tietoon

CSI osallistui viime vuonna ensimmäistä kertaa Lexpoon, Amsterdamissa järjestettävään asianajotoimialan johtavaan innovaatiotapahtumaan. Kokemus oli niin positiivinen, että valmistaudumme parhaillaan Lexpo´18 -tapahtumaan, joka koostuu neljästä pääaihealueesta;

  • Business Intelligence & Data Science keskittyy siihen, miten asianajotoimistot voivat hyödyntää hallussaan olevaa valtavaa tietomäärää kannattavuutensa parantamiseen, asiakkuuksiensa kehittämiseen sekä palveluidensa ja prosessiensa optimointiin.
  • Dynamic Knowledge Management käsittelee sitä, millä tavoin yritykset ja asiakkaat ovat uudistamassa tietämyksenhallintaa kilpailuetua hakiessaan.
  • The Legal Blockchain -aiheen puitteissa pohditaan lohkoketjujen käytännön vaikutuksia asianajotoimialaan ja sitä, miten toimistot ovat aloittaneet niiden hyödyntämisen.
  • Legal Project Management tarjoaa tunnettujen asiantuntijoiden toimesta käytännön esimerkkejä asianajotoimialan projektinhallinnasta, jonka omaksuminen tuottaa edelleen haasteita joissakin toimistoissa.

AVAINLUKUJA LIIKETOIMINTATIETOISILLE ASIANAJOTOIMISTOILLE

perjantai 2. maaliskuuta 2018

Hyvin menee – vai meneekö?

Kuulin hiljattain tarinan asianajotoimistosta, joka palkkasi uuden talousjohtajan. Tämä halusi luonnollisesti tietää, kuinka yrityksen liiketoiminta sujui. Toimitusjohtajan mukaan hienosti; liikevaihto oli kasvanut mukavasti edellisvuoteen verrattuna. Jatkokeskustelut paljastivat kuitenkin henkilökulujen kasvaneen huomattavasti sitäkin enemmän.


Lexpo ´17: onnistumisen avaimet asianajotoimialan survival gameen

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Asianajotoimialan Lexpo ’17 -innovaatiotapahtuma juristien ja teknologiatoimittajien parissa antoi ajateltavaa pitkäksi aikaa. Toimialan murros on väistämätön, ja asianajotoimistot joutuvat kehittämään toimintaansa menestyäkseen entistä kilpaillummilla markkinoilla.  

Asiakas on kuningas

Jordan Furlong totesi toimialan nykyisen murroksen lähtevän asiakkaasta. Digitalisaation myötä oikeudellisten palveluiden ostajat ovat entistä tietoisempia ja vaativampia. Vaaditaan sekä parempaa palvelua...